Palautuskäytäntö

 

Palautus

Meille on tärkeää, että olet tyytyväinen tilaamiisi tuotteisiin. Verkkokauppatilauksillamme on 30 päivän palautusoikeus tuotteiden vastaanottamisesta.


Palautusoikeus

Palautusoikeus on voimassa myyntikuntoisiin eli puhtaisiin, pesemättömiin ja käyttämättömiin tuotteisiin, joissa on vielä mahdolliset tuotelaput kiinni. Palautusoikeus koskee myös verkkokaupasta ostettuja alennushintaisia tuotteita. Huomioithan, ettei sovittamaasi tuotteeseen jää esimerkiksi meikkitahroja tai eläinten karvoja. Vastaanottaessamme likaisia tai muuten myyntikunnottomia palautuksia, perimme oikeuden vähentää hyvitettävästä summasta tuotteen siistimisestä aiheutuvan 10 euron myyntikunnostuskulun. Pidätämme myös oikeuden olla hyväksymättä palautusta, mikäli tuote ei enää vastaa uutta, käyttämätöntä tuotetta.

Sovitathan alusvaatteita ja uima-asuja omien alusvaatteidesi päälle.

Hygieniasyistä sukilla ja sukkahousutuotteilla ei ole palautusoikeutta pakkauksen avaamisen ja sovittamisen jälkeen kuluttajansuojalain luvun 6 a:n §:n 16 mukaisesti. 30 päivän palautusoikeus koskee kuitenkin myös sukkahousujen ja sukkien osalta avaamattomia pakkauksia.


Palautusmaksu

Suomeen toimitettujen tilausten palautuksista veloitamme palautuksen kuljetus- ja käsittelykulun 5,90 €. Saat toimituksen mukana palautustarran, jolla voit lähettää palautuksesi meille veloituksetta, ja näin palauttaminen on sinulle helppoa. Palautuksen kuljetus- ja käsittelymaksu 5,90 € vähennetään automaattisesti hyvitettävästä summasta, kun käsittelemme palautuksesi. Mikäli palautat meille koko tilauksesi, ja olet valinnut maksutavaksi laskun, jää laskullesi maksettavaksi palautuskulun osuus 5,90 €.

Eurooppaan toimitettujen tilausten palautuksista perimme 10,00 € kuljetus- ja käsittelymaksun, joka vähennetään automaattisesti hyvitettävästä summasta.

Mikäli palautat kaikki tilauksesi tuotteet, hyvitämme myös maksamasi lähetyskulun. Palautusmaksu pidätetään hyvityksen loppusummasta siinäkin tapauksessa, että palauttaisit kaikki tilauksesi tuotteet.


Palautuskuitti

Kuitti on tosite tuotteen palautuksesta, joten pyydäthän kuitin palautuksestasi. Säilytä kuitti siihen asti, kunnes olemme käsitelleet palautuksesi.


Palautuksen käsittely

Käsittelemme palautukset 14 vrk kuluessa siitä, kun palautus on lähetetty meille. Saat viestin sähköpostiisi heti, kun palautuksesi on käsitelty varastollamme. Mikäli palautuspäivästä on kulunut yli 14 arkipäivää, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme palautuslähetyksen seurantatunnuksen kera, niin tarkistamme palautuksesi tilanteen. Seurantatunnus löytyy saamastasi palautuskuitista.


Tuotteiden vaihto

Mikäli haluat vaihtaa tilaamasi tuotteen, palauta vaihdettava tuote meille ja tee haluamastasi toisesta tuotteesta/koosta kokonaan uusi tilaus.


Palautusaika on ylittynyt

Huomioithan, että jos tilauksesi palautusaika on ylittynyt, et voi tehdä enää palautusta palautusosoitekortilla. Olethan tällöin yhteydessä asiakaspalveluumme täällä tai help@aarrelabel.com.

 

Palautus Suomessa

Kotimaan tilausten palauttaminen onnistuu helposti toimituksen mukana tulleella palautusosoitekortilla.

  • Rekisteröi palautuksesi palautusportaalissamme: aarrelabel.com/pages/palautus
  • Pakkaa palautettavat tuotteet alkuperäiseen lähetyspakkaukseen (tai vastaavaan pakkaukseen).
  • Kiinnitä palautusosoitetarra näkyvälle paikalle palautuspaketin päälle niin, että alkuperäisen lähetystarran tiedot peittyvät.
  • Palauta paketti palautustarrassa ilmoitetun kuljetusyhtiön pakettipisteeseen.
  • Pyydä kuitti palautuksestasi. Säilytä kuitti siihen asti, kunnes olemme käsitelleet palautuksesi.


Palautus Postin tai PostNordin palvelupisteeseen

  • Liimaa lähetyksen mukana tullut palautusosoitetarra näkyvälle paikalle paketin päälle niin, että alkuperäisen lähetystarran tiedot peittyvät.
  • Palauta paketti palautustarrassa ilmoitetun kuljetusyhtiön pakettipisteeseen ja pyydä palautuksesta kuitti.
  • Säilytä kuitti, kunnes saat meiltä vahvistuksen palautuksen vastaanottamisesta.


Palautus Postin kirjelaatikkoon

  • Voit palauttaa ohuen, alle 3cm paksun ja alle 2kg painavan paketin viemällä sen lähimpään Postin kirjelaatikkoon palautusosoitekortilla varustettuna.
  • Liimaa lähetyksen mukana tullut palautusosoitetarra näkyvälle paikalle paketin päälle niin, että alkuperäisen lähetystarran tiedot peittyvät.
  • Otathan talteen palautusosoitekortissa olevan JJFI -alkuisen lähetystunnuksen mahdollisten ongelmatilanteiden varalta.


Palautus Posti Smartpost pakettiautomaatin kautta

  • Ota ylös alkuperäisen lähetyksesi JJFI-alkuinen seurantakoodi, sillä tarvitset sitä palautuskoodin saamiseen.
  • Hae palautukseen tarvittava koodi osoitteesta: posti.fi/palautapaketti
  • Valitse Postin palvelussa postinumeron perusteella sinulle sopiva automaatti ja saat paketin päälle laitettavan Helposti-palautuskoodin. Samassa yhteydessä saat lokeron numeron sekä lokerokoodin, jonka avulla pääset palauttamaan paketin haluamaasi pakettiautomaattiin.
  • Voit luoda palautuslähetyksen myös sopimusnumerolla 673333.
  • Saat pakettiautomaatista kuitin. Säilytä kuitti, kunnes saat meiltä vahvistuksen palautuksen vastaanottamisesta.


Palautus PostNord pakettipisteen automaattiin

  • Pakettiautomaatin näytöltä valitaan ensin ”Lähetä”
  • Skannaa tai näppäile palautusosoitekortin viivakoodi näytön ohjeiden mukaan. Lopuksi valitse "OK".
  • Valitse paketille sopivan kokoinen lokero. Näyttö kertoo, montako lokeroa eri kokoa on vapaana.
  • Palautuksesta ei tulostu kuittia. Lähetyksen skannaaminen palautuksen yhteydessä toimii kuittauksena.
  • Mikäli paketti ei mahdu lokeroon, paketin voi palauttaa muuhun noutopisteeseen.


Palautusosoitekortti puuttuu tai on hukkunut

Mikäli palautusosoitekortti puuttuu kokonaan toimituksesta tai on hukkunut, voit lähettää palautuksen Suomessa meille veloituksetta myös näillä tiedoilla:

Posti / Pumpkin Design Oy
Tikkurilantie 148, ovet D1-D4
01530 Vantaa

Postin palautustunnus: 673333

Vie paketti lähimpään Postin toimipisteeseen ja kerro asiakaspalvelijalle kyseisen kuljetusyhtiön palautustunnus. Asiakaspalvelija tulostaa palautusosoitetarran puolestasi. Pyydä palautuksesta kuitti. Säilytä kuitti, kunnes saat meiltä vahvistuksen palautuksen vastaanottamisesta.


Palautus PostNord pakettipisteeseen ilman palautusosoitekorttia

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme, niin lähetämme sinulle koodin palautusta varten.

 

HUOM! Mikäli lähetät palautuksesi meille ilman palautusosoitekorttia, laitathan palautuksen mukaan lapulle nimesi, tilausnumerosi sekä palautettavien tuotteiden tiedot. Näin osaamme yhdistää palautuksesi oikeaan tilaukseen.

 

Palautus EU-maista

Palauttaaksesi tuotteita Euroopasta, ota ensin yhteyttä asiakaspalveluumme täällä tai help@aarrelabel.com. Kerro yhteydenotossa halustasi palauttaa tuote, sekä nimesi ja tilausnumerosi. Yhteydenottosi jälkeen lähetämme sinulle tarkemmat palautusohjeet sekä palautusosoitekortin.

  • Ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja ilmoita palautuksestasi yhteydenottolomakkeella tai help@aarrelabel.com.
  • Yhteydenottosi jälkeen lähetämme sinulle tarkemmat palautusohjeet sekä palautusosoitekortin.
  • Rekisteröi palautuksesi palautusportaalissamme: aarrelabel.com/pages/palautus
  • Pakkaa palautettavat tuotteet alkuperäiseen lähetyspakkaukseen (tai vastaavaan pakkaukseen).
  • Tulosta ja kiinnitä meiltä saamasi palautusosoitekortti näkyvälle paikalle paketin päälle niin, että alkuperäisen lähetystarran tiedot peittyvät.
  • Palauta paketti palautustarrassa ilmoitetun kuljetusyhtiön pakettipisteeseen.
  • Pyydä kuitti palautuksestasi. Säilytä kuitti siihen asti, kunnes olemme käsitelleet palautuksesi.

Ulkomaille toimitettujen tilauksien palautuksesta perimme 10,00 € palautusmaksun, joka vähennetään automaattisesti hyvitettävästä summasta, kun käsittelemme palautuksesi.

 

Erikoistilanteet


Määräalennuksella ostettujen tuotteiden palautus (esim. osta 3, maksa 2 -kampanja)

Mahdollisissa määräalennuksissa (esimerkiksi osta 3, maksa 2), kampanjahinta raukeaa jos määräalennukseen vaikuttavia tuotteita palautetaan. Palauttaessasi yhden tai useamman tuotteen, menetät alennuksesi ja maksat täyden hinnan säilyttämistäsi tuotteista.


Palautusta ei ole rekisteröity

Mikäli vastaanotamme palautuksen, josta ei ole tehty sähköistä palautusilmoitusta, emme välttämättä pysty käsittelemään palautusta. Mikäli unohdit rekisteröidä palautuksesi täällä, voit tehdä sen myös jälkikäteen, kun olet jo lähettänyt palautuspakettisi meille.

 

Ennakkomyyntituotteiden palautus

Ennakkomyyntituotteisiin pätevät normaalit palautusehdot, ja tuotteilla on normaali 30 päivän palautusoikeus tilauksen vastaanottamisesta.

 

Noutamaton lähetys

Lähetyksen noutamatta jättäminen ei ole sama asia kuin tilauksen palauttaminen. Jos tilaus palautuu meille noutamattomana, palautamme automaattisesti rahat tilatuista tuotteista, pl. postikulut. Emme siis palauta toimituskuluja noutamattomille tilauksille. Lisäksi pidätämme hyvitettävästä summasta normaalin palautuksen käsittelykulun (Suomi 5,90 € / EU-maat 10,00 €).

Jos tilaus on tehty postikuluitta (olet käyttänyt kuponkia, jolla saat ilmaiset toimituskulut tai tilauksen arvo on ylittänyt 120 € ym. rinnastettavissa oleva tilanne), pidätämme hyvitettävästä summasta palautuksen käsittelykulun (Suomi 5,90 € / EU-maat 10,00 €) sekä toimituskulun, korvaukseksi noutamattomasta lähetyksestä meille aiheutuvista kuluista. Pidätettävän toimituskulun suuruus riippuu tilauksen alkuperäisestä toimitustavasta.

Emme lähetä noutamattomia tilauksia uudelleen. Mikäli haluat edelleen saada tilaamasi tuotteet, voit tehdä uuden tilauksen verkkokauppamme kautta. Tilaajan väärin ilmoittama puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite voivat johtaa siihen, että tilaaja ei saa saapumisilmoitusta paketista, ja tästä syystä tilaus palautuu meille noutamattomana. Pumpkin Design Oy on oikeutettu perimään noutamaton lähetys -kulun (5,90 € / 10,00 €) myös siinä tilanteessa, jos saapumisilmoitus ei ole mennyt perille tilaajan ilmoittamista puutteellisista tiedoista johtuen tai muista yrityksestä riippumattomista syistä.

Huomioithan tilatessasi pakettien säilytysajat (7 vrk palvelupisteet sekä automaatit) ja varmistat, että olet paikalla noutamassa tilaustasi. Pumpkin Design Oy ei vastaa matkojen ym. muiden menojen seurauksena noutamatta jääneistä tilauksista.

 

Hyvitys

Hyvitämme palautetut tuotteet heti, kun olemme vastaanottaneet ja käsitelleet palautuksesi. Käsittelemme palautukset 14 vrk kuluessa siitä, kun palautus on lähetetty meille. Saat viestin sähköpostiisi heti, kun palautuksesi on käsitelty varastollamme.

Hyvitys maksetaan aina sille maksutavalle, mitä olet käyttänyt tilausta tehdessäsi. Jos maksoit verkkopankkimaksulla, hyvitys näkyy tililläsi pankkikohtaisesti 1-3 arkipäivän kuluttua.

Lahjakortti-hyvitykset

Mikäli maksoit koko tilauksesi lahjakortilla, palautetaan summa takaisin alkuperäiselle lahjakortille. Jos käytit maksaessasi lahjakorttia sekä toista maksutapaa, niin hyvitys tehdään aina ensisijaisesti käyttämällesi maksutavalle ja vasta sen jälkeen lahjakortille.

 

Tuotetakuu ja reklamaatiot

Mikäli tuote on viallinen tai sinulle on toimitettu väärä tuote, ota mahdollisimman pian yhteyttä asiakaspalveluumme täällä. Reklamaatiotapauksissa tulee yhteydenoton mukaan liittää myös kuva virheestä. Mikäli reklamaatio on aiheellinen, on meillä seuraavat vaihtoehdot korvaukselle:

  • Korjaus: Mikäli reklamoidussa tuotteessa on korjattavissa oleva vika, on tuote mahdollista korjauttaa yhteistyökumppanimme Menddien kautta. Korjauttaminen on sinulle maksutonta.
  • Korvaava tuote: Vaihtoehtoisesti voimme myös lähettää sinulle uuden, korvaavan tuotteen. Ennen korvaavan tuotteen lähetystä, lähetämme sinulle sähköpostitse ohjeet reklamaatiotuotteen palauttamista varten.
  • Hyvitys: Mikäli tuotteen korjauttaminen ei ole mahdollista tai korvaavaa tuotetta ei ole saatavilla, voimme myös tehdä sinulle tuotteen ostohinnan arvoisen lahjakortin Aarrelabel.com verkkokauppaan. Myös ostohinnan hyvitys on mahdollinen. Reklamoidun tuotteen ollen ainoa tilauksellasi, palautamme myös tilauksen toimituskulut.

Mikäli olemme lähettäneet sinulle viallisen tai väärän tuotteen, järjestämme tuotteen palautuksen / vaihdon sinulle veloituksetta.